Miksi opetan?

Voimistelun ansiosta olen päässyt harjoittelemaan opettamista heti nuoresta lähtien. Aloitin apuvalmentajana 15-vuotiaana, josta saakka olen opettanut enemmän tai vähemmän voimistelijoita, lisäksi lasten ja aikuisten harrasteryhmiä sekä tanssin parissa lapsista aina vanhainkotiin saakka.

Kokemusta olen saanut kartuttaa myös kehitysvammaisten opettamisen parissa. Olen opettanut sekä tyttöjä ja poikia, naisia sekä miehiä, sekä lisäksi olen valmentanut sekä yksilöurheilijoita, pienryhmiä, keskisuuria ryhmiä ja suuria avoimia ryhmätunteja.

Kokemusta oli siis kertynyt jo paljon ennen koulutustani, mutta oma opettajuuteni on vahvistunut koulutukseni myötä. Olen unelma-ammatissani ja haluan tanssinopettajana tulla nähdyksi omana persoonanani.